Ihana arki

Happiness is not a matter of intensity but of balance, order, rhythm, and harmony.

Thomas Merton

Haaveilen sännöllisestä unirytmistä, varhaisista aamuista ja seesteisyydestä. Tasaisesta arjesta, kauniista vaatteista ja sisustamisesta. Siisteydestä, ruuanlaittotaidoista ja rauhallisuudesta. Haaveilen tasapainosta. 

Rytmi. Sanana vieras. Metronomi hakkasi nuoruusvuosina rytmiä viulutunneilla, kotona en käyttänyt sitä koskaan. Unirytmi on työn alla kahdeksatta vuotta, miten ihmeessä itsehillintä riittäisi sen korjaamiseen ja ylläpitämiseen. Aamuneljältä luen artikkelia, joissa muistutetaan välttämään puhelimen käyttöä. Sama se, mietin aloittaessani vielä yhden Stranger Things -jakson. Vuosien rytmittömyys kaatuu päälle tasaisin väliajoin. Muutoksesta on helppo haaveilla, toteutus vaatisi toimintaa. 

Aamulla ilma olisi kirpeä ja raikas. Iltapäivästä turhan lämmin vielä. Aamukahvi maistuu suussa vielä neljältä, sitten pitäisi jotain tehdäkin. Kämppis hakkaa rytmiä rummuilla viereisessä huoneessa. Siitä voisi aloittaa. 

Olen jo pitkään pysynyt paikoillani. Vuosien spontaanit maisemanvaihdokset, suunnanmuutokset ja olematon arki ovat muuttuneet hauskoiksi muistoiksi, tapahtumarikkaiksi nuoruusvuosiksi. Hyvä niin. 

Aamu alkaa kahvinkeittimestä ja koiralenkistä. Kahvin jäähtymistä odotellessa tiskaaminen tuntuu luontevalta ja sillä saa päivän hyvin käyntiin. Muutaman puhtaan astian jälkeen uskaltaa vilkaista kalenteria jotta muistaisi mitä tänään on tiedossa. Siinä kaikki rutiinit, mitä elämässä on tällä hetkellä ja ne riittävät yllättävän hyvin. 

Kaikki on pienestä kiinni ja otan kaiken ilon irti siitä. Viimeisen kolmen viikon aikana olen järkännyt nätin kulissiaamiaisen kaverille ja itselleni (kuvat), käynyt reippailemassa ystävien kanssa, suunnitellut työkuvioita, laittanut kotia kauniimmaksi, hamstrannut vaatteita kavereilta ja kirppareilta ja muistanut kuunnella, kun joku puhuu. Olen ollut läsnä. Tehnyt pieniä asioita. Ostin uuden kalenterin, termosmukin ja roskakorin ja olo on aikuisempi kuin koskaan. 

"Köyhäkin yrittää" -postaukseen liittyvät kommentit, jaot, tuki ja kaikki mitä siitä ikinä poikikaan kantoi pitkälle seuraavaan viikkoon. Olen kaikista niistä erittäin kiitollinen. Sain kuin sainkin vihdoin tukiasiat selvitettyä, mutta vielä on paljon selviteltävää jäljellä. On miltein hävytöntä miten onnelliseksi pienen pieni taloudellisen tilanteen kohentuminen on tehnyt.  Oli upeaa astella kauppaan, ostaa sitä mitä tarvitsee ja kassajonossa jättää puhelin taskuun. Ei tarvinnut katsoa tilin tilannetta, tiesin mitä siellä on. Enkä ahdistunut. Vietin kokonaiset kahdeksan päivää ilman ajatustakaan rahasta. En tuhlaillut, en toiminut typerästi. Jatkoin elämääni ja hain uuden pöytäliinan UFFista, niin kuin aina teen. Kävin tosin kiertelemässä Kamppia, mutta tuntui tekopyhältä ostaa ketjuliikkeestä jotain heti kun on rahaa, kun on ostanut koko aikuisikänsä kaiken käytettynä ja todennut sen miellyttäväksi. 

Voin siis hyvin. Nyt yritän päästä kiinni sujuvaan ja tiheämpään bloggaamiseen. Asetin itselleni riman vähän turhan korkeaksi edellisen jälkeen ja kärsin tyhjän paperin pelosta monta viikkoa. Nyt toivottavasti pääsen siitä yli ja saan tämän julkaistua.  

Kuvien käsimalleilusta ja aamupalaseurasta kiitos lähtee Melissalle ja herkullisen aamukahvin tarjosi Rovaniemen kahvipaahtimo