Köyhäkin yrittää

Työtön, pienyrittäjä. Nainen, yksinasuva. Helsinki. En ole asunut ulkomailla kuluneen vuoden aikana. Ei tuloja. Ei omaisuutta. Ruokakuntaan ei kuulu muita henkilöitä. Kelan asumistuki haettu 1. päivä alkaen. Kelan työttömyysturva haettu 1. päivä alkaen. Liitteenä tukihakemukset ja tiliotteet. Tukea haen vuokraan, ruokaan ja sähköön. Hyväksyn ehdot. Lähetä hakemus. 

Ihan tavallinen maanantai. Ihan tavallinen aamu. Herään yhdentoista aikoihin ilman herätyskelloa ja käyn laittamassa kahvinkeittimen päälle. Koira yrittää saada palloa lenkille mukaan, joudun kieltämään kahdesti. Pallo tipahtaa eteiselle kertyneen laskupinon päälle. Ulkona koira haukahtelee vastaantuleville lajitovereilleen ja toivon, että taskuuni olisi jäänyt edes rippeitä namuista. Niillä sen saisi hiljaiseksi. 

Keitin kahvista vahingossa liian laimeaa, taas. Kaadan kahvin pois tottuneesti. Onnistun tässä miltei joka aamu ja raastavinta on tietää, miten kalliiksi miltei joka aamuinen viemärikahvi koituu pidemmällä tähtäimellä. Uusi yritys onnistuu. Avaan tietokoneen ja kahvikupin jäähtymistä odotellessa järjestelen kuvatiedostoja ja pohdin, mistä tänään aloittaisin. Hirveä nälkä, mutta kahvi auttaa. Jos juo kolme kuppia, ei tarvitse syödä vielä kolmeen tuntiin. Jääkaapista löytyy voita ja juustoa, joten tänään pärjää sillä jos ostaa pussillisen leipää. Vai pitäisiköhän se hakea leipäjonosta tällä kertaa? En kehtaa. En ikinä kehtaa. Olen käynyt kolmesti, onhan se kuitenkin naapurissa. Muut tarvitsevat sitä enemmän, minä ehkä keksin jotain. 

Aamukahvin jälkeen nappaan keittiössä lojuvat tölkit ja käyn pullorahoilla ostamassa ruisleipää. Se riittää kolmeksi päivää. Jos lopettaisi tupakoinnin, voisi joka aamu ostaa kolme leipäpussia, mieti, kolme. Sytytän silti. Lopettamisesta tulisi hirveä nälkä. Ei tänään. 

Iltapäivästä on pakko tarkistaa, jos joku päätös on sittenkin tehty. Kirjaudun verkkopankkiin ja luku on kasvanut. Miinus kuusikymmentä euroa. Pankki veloittaa siitä, että tili on miinuksella. Typerää, mutta oma vika. Kortti pitäisi vaihtaa, ettei näin kävisi joka kuukausi. Toisaalta tilin miinukselle saaminen on pelastanut lukemattomia viikonloppuja. Kun tietää, että tili tyhjenee, osaa ostaa viikon ruuat kerralla. Antaa palaa, miinukselle vain. Sen jälkeen ei jää hirveästi vaihtoehtoja. Kyllä aina keksii jotain sitten. 

Syön huonosti, koska ruuasta on helpointa säästää. Olen aina ollut huono syöjä ja vielä huonompi kokki. En tiedä mistä aloittaisin, jos alkaisin syömään kolmesti päivässä suht terveellistä ruokaa. Päähäni iskee väkisin mielikuva, että se vie hirveästi rahaa. Mitä jos ostaa seitsemän euron ruokailutarpeet ja polttaa kaiken pohjaan? Väsyttää jatkuvasti, ruokavalio auttaisi siihen. Joskus sain rautatabletteja anemiaan, mutta nyt en ole vuoteen pitänyt verikokeissa käymistä tärkeänä. Olisi muutakin. 

Viiden aikaan on välttämätöntä ryömiä päiväunille. Jostain nurkan takaa on hiipinyt ahdistus siitä, etten ole saanut vielä mitään järkevää aikaiseksi. Ehkä parempi onni unien jälkeen. Pari tuntia myöhemmin olo ei ole yhtään sen virkeämpi, mutta pakotan itseni tiskaamaan. Se aktivoi. Lavuaari on unieni aikana täyttynyt kattiloista ja lautasista kämppiksen toimesta. Pesen niitä mieluummin kuin mietin sitä, mikä omassa elämässä on mennyt pieleen. 

Illalla yritän syödä kunnon ruokaa tai lisää leipää. Lauantaina oli juhlapäivä, olin kerännyt puhelimeeni 1000 subway-pisteitä. Niillä ansaitsee ilmaisen sämpylän, jonka ansiosta koko päivältä säästyy ruuat. Siitä on vieläkin hyvä mieli. Kun ulkona pimenee, avaan vihdoin ensimmäisen kuvasetin ja editoin niin kauan, kunnes tuntuu siltä että olen saanut jotain aikaiseksi. 

Ihan hyvä päivä. 

Elokuussa 2015 kerään kolikoita hissikuilun pohjalta. En edes vitsaile. 

Elokuussa 2015 kerään kolikoita hissikuilun pohjalta. En edes vitsaile. 

Olen jäänyt jumiin valtion rattaisiin. Joidenkin määritelmien mukaan olen syrjäytynyt, joidenkin mukaan vain välivaiheessa. Asenteiden valossa laiska. Omien käsitysteni mukaan saamaton, ailahteleva, epäonnistunut. Liiallisista virheistä kai maksetaan. Jokaisena päivänä ehdin jossain kohtaa ajatella, että ehkei tätä elämää luotu kaltaisilleni. On vaikeaa muistuttaa itselleen, että on surkeiden sattumusten kautta vain juuttunut limboon ja että sieltä nouseminen vaatisi hirveästi henkisiä resursseja, tukea ja tikapuita. Kaikkea sitä, mitä itselläni ei ole tarpeeksi. 

Raha ja mielenterveys kulkevat yllättävän paljon käsikkäin. Rahattomana on helppo lähteä syyttelemään itseään. Oma vika, kun ostit sen kaljan kaksi viikkoa sitten baarista. Sillä vitosella saisit nyt ruokaa. Oma vika, kun et maksanut sitä laskua jo yli kuukausi sitten, nyt siihen tuli kymppi lisää. Oma vika, kun tahdoit välttämättä sen paidan alkukuusta, nyt se pitää myydä. Oma vika, kun aloitit tupakoinnin 17-vuotiaana ja siihen menee tolkuttomasti rahaa. Voisit ostaa varmastikin asunnon nyt niillä rahoilla. Oma vika, kun muutit heti kotoa pois kun pystyit. Oma vika kun nostit opintolainaa. Sun vika. Sinä teit sen, ei kukaan muu. Oma vika kun et pysy aisoissa. 

Myönnän, päässäni on vikaa. Senkin asian suhteen olen juuttunut välikköön, alimpaan laatikkoon. Siitä on kohta vuosi, kun hain itselleni apua suurinpiirtein kuudennen kerran. Tällä kertaa vain ja ainoastaan rahaongelmista johtuvaan ahdistukseen ja stressiin. Toivoin, että joku voisi jotenkin jossain auttaa. Sitouduin hoitooni ja pääsin julkiselle puolelle kerrottuani, että haluaisin olla työkykyinen. Taikasanat. En vieläkään ole terapiassa, eikä kukaan vieläkään tiedä mikä on vialla. Selvää kaikille on vain se, että rutiininomainen palkkatyö ei mahdu mihinkään väliin. 

Köyhyydestä on yllättävän vaikea kirjoittaa, sillä sitä ei halua miettiä. Parhaimmillaan rahattomuus on todellisuuspakoilua. Halua unohtaa se, että jokainen kolikko pitäisi harkiten käyttää. Halua unohtaa, että on yhteiskunnan silmissä epäonnistunut. Halua unohtaa, että päivittäinen yrittäminen ei välttämättä riitä. Köyhyys on halua unohtaa oma olemassaolo. Surullisinta kaikessa on se, miten monesti olisin mieluummin heittäytynyt ikkunasta kuin avannut enää yhtäkään laskua, tonkinut vaatteiden joukosta yhtäkään kolikkoa, pyytänyt yhdeltäkään ihmiseltä enää rahaa, jota en välttämättä koskaan maksaisi takaisin.

Rikkinäisen näytön korjaamisen sijaan myin vanhan puhelimeni rahapulassa kesäkuussa 2015.

Rikkinäisen näytön korjaamisen sijaan myin vanhan puhelimeni rahapulassa kesäkuussa 2015.

Elämä on selviytymistä. Sen olen oppinut. Toinen puoli minusta toivoo näkevänsä huomisen, toinen toivoo että huominen ei olisi. En väitä, että tilanteeni olisi sieltä pahimmasta päästä. Onhan kuitenkin katto, ystäviä, koira ja sitä ruokaakin löytää aina jostain. Väitän, etten voi hyvin. En ole voinut aikoihin, mutta minä pärjään. Koiralenkille nappaan mukaan ylimääräisen muovipussin tölkkien toivossa. Kutsun kavereita juomaan kaljaa luokseni, vaikka itseäni ei huvittaisi. Jättävät tölkkejä. Syön vain sen verran, että pysyn hengissä. Ostan matkalipun netin kautta mahdollisimman halvalla ja juoksen puoli tuntia aikaisemmin pysäkille. Ei ole varaa uuteen. Helsingin keskustaan en mene päiväsaikaan, ellei ole täysin välttämätöntä. En katso näyteikkunoiden suuntaan, en astele liikkeisiin. Saattaisi olla vaikka alennusmyynnit. Menen ruokajonoon, kun se sattuu sopivasti kohdalle ja kehtaan. Siivoan kavereideni luona ja saan palkkioksi vaatteita. Tongin takkien taskuista kolikoita, jotta koira saa omasta tilanteestani huolimatta juuri sitä ruokaa, mitä se ansaitsee. Ostan alkukuusta enimmäkseen kuivamuonaa, jota jemmaan kaappeihin pahojen päivien varalle. Yritän hakea toimeentulotuen heti, kun edellinen päätös on tullut. Avaan veitsellä meikkivoidetuubit, jotta tahnaa riittäisi pidemmäksi aikaa. Käyn vanhempieni luona syömässä ja otan Helsinkiin mukaani kaiken, minkä saan kannettua. Joka toinen kuukausi teen tukihakemusrumban uudestaan. Vakuutan itselleni, että rahaa saa aina jostain. Kyllä sitä aina jotain keksii. Silti minusta tuntuu, etten ole tehnyt tarpeeksi. Pitäisi mennä palkkatöihin. Pitäisi tehdä niin kuin muutkin. Missä välissä ja miten. 

Valmistuin ammattiin lokakuussa 2014 ja siitä saakka olen ollut ajatuksen tasolla oikeutettu työttömyysturvaan ja asumistukeen. Kumpaakaa en ole saanut päivääkään. Joka kerta kun tukihakemukset tulevat hylättyinä takaisin, jotain puuttuu tai jotain on jäänyt tarkentamatta. Oma vika, taas. Milloin olen Kelan mukaan avoliitossa, milloin yhteinen vuokrasopimus oli ongelma, milloin taas opintoni katsottiin päätoimiseksi. Työvoimatoimiston hakemuksesta on puuttunut koulutodistukset. Sen jälkeen todistukset osuuskunnasta. Katsotaan päätoimiseksi yrittäjäksi, luki sosiaalityöntekijäni ääneen puhelimessa. 

Yhtenä yönä avasin kaikki avaamattomat kirjekuoreni ja laskin, miten paljon rahaa tarvitsisin selvitäkseni. Viikossa sain kaiken hoidettua, en ymmärrä miten tai missä universumissa, mutta olin erittäin tyytyväinen itseeni. Kävelin Kallion virastotalolta energiaa uhkuen, oli huhtikuu. Askel oli kevyempi kuin aikoihin ja uskoin vihdoin saavani kaiken rullaamaan. Kotona kurainen kenkäni astui ensimmäisenä Kelan kirjekuoren päälle. Avasin sen heti. “Kela on maksanut opintolainasi kokonaisuudessaan Osuuspankille. Perimme välittömästi 8.427 euroa. Maksa summa eräpäivään mennessä alhaalla näkyvällä viitenumerolla.” Jäin eteisen lattialle istumaan ja välillä tuntuu, ettei osa minusta koskaan noussut siitä.

Köyhyys on muuttanut maailmankuvaani ja siinä samassa myös kuvaa itsestäni. Olen luopunut monista unelmistani ja keskittynyt siihen, mitä minulla on tässä ja nyt. En usko, että tulen näkemään sellaista tulevaisuutta, jossa minulla on tarpeeksi rahaa maksaa kaikki laskut samana päivänä kun ne ilmestyvät eteiseen tai että puhelimen hajotessa pystyisin ostamaan heti uuden. Sitä päivää ei tule ja jollain tapaa olen jo hyväksynyt sen. 

Sain tekstiini inspiraation tästä Verkkolehden uutisesta: Työttömyysturvaan suunnitteilla leikkuri kolmen kuukauden välein. "Mikäli työtön ei ole ollut aktiivinen, hänen työttömyysturvansa alenee kolmella prosentilla joka kerta kolmen kuukauden välein. Mikäli työtön on ollut aktiivinen, työttömyysturvan taso säilyy ennallaan. Aktiivisuudella tarkoitetaan sitä, että työtön on tehnyt töitä vähintään viiden päivän ajan kuluneen kolmen kuukauden aikana."

 Minä yritän, yritän niin kovasti olla kelvollinen. Yritän työllistää itse itseni, yritän pärjätä, yritän ajatella omaa parastani. Jos se ei ole aktiivista, en tiedä mikä on. 

Hyvää viikon alkua kaikille. Selviytykää, rakkaat. Asioilla pitäisi olla tapana järjestyä.

 

Siivouspäivä elokuussa 2016. Tienasin viidessä tunnissa 15 euroa. 

Siivouspäivä elokuussa 2016. Tienasin viidessä tunnissa 15 euroa. 

 

Taustaa: 

  • Säde Puusa, syntynyt 1993 Turussa
  • Koulutuksena ylioppilastutkinto ja markkinoinnin ja viestinnän ammattitutkinto. 
  • Toiminut valokuvauksen pienyrittäjänä keväästä 2015
  • Asuu Helsingin Kalliossa kahden kämppiksen ja koiran kanssa. 
  • Rahaa jää kuukaudessa vuokran ja välttämättömien laskujen jälkeen 200€.