BLOGI

RAKKAUS KUULUU KAIKILLE

Neljän viimeisen vuoden aikana Helsingin DTM:stä on tullut toinen olohuone. Vaikka mamassa ravaaminen onkin aina heitetty vitsiksi, on kyseisessä baarissa kuitenkin tullut käytyä satoja kertoja. Viimeksi pari viikkoa sitten lähdin keskellä yötä kotoa kohti Mannerheimintietä aikomuksenani nähdä turkulaista kaveria. Tervehdin tuttua portsaria, jätin takkini tottuneesti narikkaan ja löysin seurueeni heti ovensuusta. Oli ysäribileet, coco jambo soi ja joka toinen vastaantulija oli jollain tapaa tuttu. Vaihdoin kuulumisia uusien ja vanhojen kavereiden kanssa tasaisin väliajoin, nautin olostani ja lähdin ennen pilkkua kotiin. 

Illanvietto homobaarissa on minulle itsestäänselvyys ja ihmisoikeus. Siellä tapaan tuttuja, vietän iltaa hyvien ystävieni kanssa ja olen juuri sitä mitä olen, ilman että sitä tarvitsee selitellä kenellekään. DTM on turvapaikka. Sellainen oli myös Orlandossa sijaitseva Pulse asiakkailleen, jotka viettivät lauantai-iltaa 11. kesäkuuta niin kuin ketkä tahansa meistä, kunnes jostain alkoi kuulua laukauksia. Sen illan aikana 49 ihmistä menehtyi ja yli 50 haavoittui, joka on suurin terroristi-isku Amerikassa sitten vuoden 2001 jälkeen ja samalla suurin vähemmistöön kohdistuva isku.  

Iltalehtien uutisointi aiheesta aiheutti vilunväreitä: “Ampuja näki kahden miehen suutelevan”. Vähemmistöön kohdistuvan viharikoksen taustalla ei voi eikä saa olla vain yksi rakkaudenosoitus kahden miehen välillä. 

Rakkauden pitäisi olla meille kaikille itsestäänselvyys ja ihmisoikeus. Aikuisten ihmisten keskenäinen välittäminen ei ole keltään ulkopuoliselta pois, eikä sen tarkoituksena ole satuttaa ketään. Viha lietsoo pelkoa, mutta me emme pelkää ja meidän suudelmamme merkitsevät yhtä paljon kuin muidenkin. 

Järjestin perjantaina 17. kesäkuuta pusukuvauspäivän Orlandon kuolonuhrien muistolle. Tarkoituksena jakaa hyvää mieltä, rakkautta ja sitä, ettei suudelmien ole tarkoitus satuttaa ketään. Haluan kiittää kaikkia osallistuneita kuvista ja tarinoista, te teitte päivästä upean ja merkityksellisen. 

Erityiskiitokset menevät Jankille, Elkulle ja Lauralle, jotka toimivat koko päivän vapaaehtoisina ja auttoivat valon, somen päivittämisen, teltan raahaamisen ja suunnittelun kanssa. Laura teki myös mielettömän ihanan videon tapahtumasta! 

 

Tässä vielä galleriana lisää kuvia perjantailta, klikkaamalla pystyy kätevästi selaamaan

 

/Säde