BLOGI

Ylös, ulos ja lenkille

Töölönlahden leikkipuisto ja söppänät lankuttajat. 

Töölönlahden leikkipuisto ja söppänät lankuttajat. 

 

Pitää vain tehdä. Se on asia, minkä olen oppinut viimeisten kuukausien aikana. Punnitsin esimerkiksi liikaa, että millaista sisältöä tuotan tänne ja pitääkö tehdä henkilökohtaisemmille jutuille oma blogi. Mietin sitä hirveän kauan, suurinpiirtein puolisen vuotta. Erityisesti mietitytti se, että millaisen kuvan haluan antaa asiakkaille, kun kuitenkin nettisivujen tarkoituksena on markkinoida omaa osaamista. Pohdinnat eivät ole edenneet, enkä vieläkään tiedä mikä olisi paras vaihtoehto. Joten pitää vain tehdä. Jätän kaikenlaiset alkujorinat sikseen, sillä en tiedä miten aloittaisin tai mitä kertoisin. Mitä on tapahtunut, mistä valokuvausinto lähti pitkän talven jälkeen uudestaan. Mistä kuvauksista aloitan kertomisen ja mitä kertoisin. Nyt ajattelin vain kirjoittaa. 

Jossain sarjassa joskus (legendaarinen) yksi päähenkilöistä pohti, että onko hän enemmän doer or thinker. Taisi olla Greyn Anatomiassa. Itse olen ehdottomasti ajattelija, mutta koitan opetella siitä pois. Liiallinen ajattelu uuvuttaa ja lannistaa. Oon huomannut että tarpeeksi pitkälle viety ajatustyö on yleensä aina lopuksi masentava. Tulevaisuus näyttää toivottamalta, joten miksei nauttisi nykyhetkestä. Puskee eteenpäin ajattelematta. 

Sitä tein tänään. Oltiin kavereiden kanssa sovittu aamulenkki. Yhdeksältä nähtiin naapurin pihassa ja lähdettiin hölkkäämään Töölönlahtea pitkin. Jo muutaman sadan metrin päästä ajattelin, etten pysty tähän. Kunto ei riitä, henki ei kulje. Muut jaksoivat ja hetken päästä jaksoin itsekin sen voimalla. Matkalla pysähdyttiin hetkeksi tekemään leikkimielisesti lihaskuntoa ja ylämäessä yllätettiin itsemme askelkyykyillä. Lopuksi muistettiin jopa venytellä. Ensimmäistä kertaa vuosiin liikunta tuntui oikeasti hauskalta ja merkitykselliseltä. Kaikki mitä tähän kirjoitan, kuulostaa hirveältä kliseeltä, mutta pähkinänkuoressa: Aamu lähti mielettömällä energialla käyntiin. 

Pirtsakkana lenkin jälkeen! 

Pirtsakkana lenkin jälkeen! 

 

Mahtavimpia ja arvokkaimpia ystäviä on sellaiset, joiden kanssa voi tehdä asioita ja välillä myös vain olla, hengailla rennosti. Ystävät, jotka ei tuomitse tai arvostele. Mulla on käynyt mieletön tuuri kun olen saanut tutustua ihmisiin, jotka kannustavat toisiaan ja joiden kanssa on aina hauskaa. Oltiin sitten lenkillä, baarissa tai ihan vain katsomassa lätkämatsia yhdessä. 

En itse ole yhtään liikunnallinen tyyppi, mutta ulkoilusta nautin. Parasta, jos sitä pääsee tekemään hyvässä seurassa. Tänään oli hienoa huomata, ettei liikkumisen tarvitse olla suorittamista tai äärirajojen pauketta, vaan nimenomaan hauskanpitoa porukalla. Suosittelen ehdottomasti kaikille yhteislenkkejä tai mitä vain - itseasiassa huomenna olen jopa lupautunut menemään salille. Minä. Taisin pari kuukautta sitten sanoakin, että jos joskus ikinä ajaudun salille, viekää hoitoon. Raahatkaa raajoista suljetulle ihan suosiolla. Mutta tässä sitä nyt ollaan. Onneksi on vielä mahdollisuus sluibata, jos tulee sellainen olo. Toisaalta olisi mielenkiintoista käydä, siitä taitaa olla jo kohta kymmenen vuotta kun ollaan yläasteella kavereiden kanssa istuttu salin lattialla tekstaamassa pojille uimatunnin sijasta...

Aiheeseen liittyen muutamia sporttisia kuvia Sonjasta kuukauden takaa! 

Palaillaan! 

/Säde