Ylpeys ennakkoluulojen jälkeen

Viime viikolla juhlittiin Helsinki Pride -juhlaa, joka on Suomen suurin ihmisoikeus- ja kulttuuriviikko. 

Olin elänyt seitsemäntoista kesää ja aloittanut juuri toisen lukiovuoden, kun koulun suuressa, kivilattiallisessa aulassa vatsani kääntyi ympäri. Tunne on tuttu ja vie viestin mielelleni: Nyt olet pulassa. Katse pysähtyi ylväästi kävelevään tyttöön, uskaltaisin jopa sanoa että naiseen, joka näytti vanhemmalta, viisaammalta ja rohkeammalta kuin itse ikinä tulisin olemaan. Jollain tapaa nainen vaikutti pelottavalta, mutta samaan aikaan lähes vastustamattomalta. Tiesin välittömästi, että tuon ihmisen haluan tuntea. Muuta en sitten tiennytkään. 

"Jollain tapaa nainen vaikutti pelottavalta, mutta samaan aikaan lähes vastustamattomalta."

Samalla viikolla pummin tupakkaa, vaikken koskaan ollut polttanut. Nainen, joka aiheutti minussa sen hetkisen elämäni suurimman reaktion, viihtyi välitunnit lähinnä tupakkapaikalla. Lähestymissuunnitelmani oli alkeellinen, mutta rohkea.  Muistan vieläkin savukkeen antaneen tytön sanat: Älä nyt tuon ikäisenä enää aloita. Vaikka vielä monta vuotta myöhemmin taistelenkin savuttomuuden ja savun välillä, sanoisin silti että aloittamisen syy oli oleellinen: Tutustuimme ja muutama viikko myöhemmin hänestä tuli ensimmäinen tyttöystäväni. Maailma kääntyi ympäri. 

Kulkue 2012

Kulkue 2012

En tiennyt siihen aikaan homoudesta mitään. Itseasiassa, en edes ymmärtänyt sen olevan ongelma. Ihmettelin aluksi miten vaikeaa oli kertoa muille. Pyörittelin päässäni usein kysymyksiä, kuten “mitä jos muut näkevät minut nyt eri tavalla?” tai “entä jos se ei olekaan normaalia?”. Ensimmäinen, jolle kerroin, oli samasta kaveriporukasta ja vuoden tuntemisen perusteella vaikutti kaikkein huolettomimmalta. Hän reagoi innokkuudella, halusi tavata meidät molemmat ja kuunteli mielellään niin paljon kuin kurssin lomassa vain ehti. Pikkuhiljaa kerroin muillekin, enkä sinisilmäisenä ja naiivina ihmisenä edes ymmärtänyt, miten päivä päivältä erkanin sen aikaisesta porukasta, ihan kuin huomaamatta. Kuukausia myöhemmin en enää istunutkaan heidän viereensä ruokalassa tai aulassa ja vasta vuosien jälkeen ymmärsin mistä oli kyse. Ei se ollut heidän maailmassaan normaalia. Eikä se ollut minunkaan maailmassani aluksi. 

Joidenkin reaktio satutti ja kuulin kaikki kliseet: Se on vain vaihe, kyllä sinä vielä aikuistut, et ole löytänyt vielä oikeaa miestä, tarvitset miehen, kuka sitten vaihtaa sinun kodissasi lampun tai korjaa rikkinäisen pesukoneen… Lista jatkuu ja jatkuu. Toisaalta ymmärsin osan reaktion, olinhan kuitenkin aikaisemmin seurustellut parin pojan kanssa. Epävarmassa vaiheessa elämääni kuitenkin otin nuo lauseet raskaasti ja ajattelin hetken jopa olevani hyväksytympi, jos etsisin itselleni miehen tai suosiolla viettäisin elämäni yksin.

"Kuukausia myöhemmin en enää istunutkaan heidän viereensä ruokalassa tai aulassa ja vasta vuosien jälkeen ymmärsin mistä oli kyse."

Minusta tuli laillisesti aikuinen ja muutin samana kesänä pois lapsuudenkodistani osittain sen takia, että kaveripiirini Turussa oli harventunut lähes olemattomaksi ja osittain siksi, etten kokenut olevani täysin oma itseni edes kotona. Muutin kylmiltään 150 kilometrin päähän Hämeenlinnaan ja kaikki kontaktit Varsinais-Suomeen jäätyivät. Vaikka nykyään puhunkin Hämeenlinna-vuodestani “virheenä” ja “impulssiivisena ideana”, se tuli jälkikäteen ajateltuna tarpeeseen. Etsin itseäni hyväksyvässä ilmapiirissä, elin sellaista elämää kuin toivoinkin eläväni ja löysin Helsingin yökerhosta elämäni ensimmäisen oikean rakkauden. Minulla oli korvaamatonta tukea ja ympäristö, jossa olin täysin turvassa. Niin omituiselta kuin se kuulostaakin, kaiken sen juhlimisen, sekoilun ja omassa kuplassa pyörimisen jälkeen löysin ja hyväksyin itseni: Lesbo. Homo. Hintti. Ylpeä. 

Kulkue 2014

Kulkue 2014

En usko asioiden pysyvyyteen. En näe sitä täysin mahdottomuutena, että jonakin päivänä elämääni tulisi mies tai muunsukupuolinen johon rakastuisin ja jonka kanssa haluaisin asettautua aloilleni. En usko siihen, että toisen ihmisen synnynnäinen sukupuoli vaikuttaisi omiin romanttisiin tai seksuaalisiin tunteihini. Tiedän vain sen mitä olen itse kokenut. Tunnen vetoa naisiin, hitto, rakastan naisia. Monen vuoden ajan olen saanut tutustua mitä upeampiin persooniin, kasvoihin, mieliin ja vartaloihin. On vaikea kuvitella, että se muuttuisi samalla tapaa kuin vaikka asenteeni jotakin konkreettisempaa kohtaan, kuten koulunkäynti tai sisustusmieltymykset. 

"Heterous oli pienellä paikkakunnalla ahtaalla kupilla ojennettu normi, joka piti niellä mukisematta."

Ymmärrän täysin ihmisiä, joiden seksuaali-identiteetti saattaa muuttua ja muovautua radikaalistikin. Sen kuuluukin muuttua läpi elämän, eikä rakkautta pidä rajoittaa. Itse uskon olleeni aina naisiin päin - minulle ei vain koskaan esitelty vaihtoehtoa. En tiennyt, että on mahdollista olla jotain muuta kuin hetero. Se oli pienellä paikkakunnalla ja pienellä ahtaalla kupilla ojennettu normi, joka piti niellä mukisematta. Tytöt ovat poikien kanssa silleen, mutta pukukopissa, urheilutunneilla ja käsityötunneilla tytöt on tuolla ja pojat on täällä ja se on ihan ihmeellistä, että tyttö haluaa puutöihin. Onkohan se sittenkin poika? Kotipaikkakuntani oli laatikko, jonka kyljessä luki mustalla tussilla HETEROSEKSUAALIT ja laatikon sisällys oli jaettu teipatulla väliseinällä. Toisella puolella tytöt ja toisella puolella pojat. Yläasteella oli ihan varmasti aikanani muitakin, mutta heidät oli kipattu koulun pihan rajaviivalle ja käsketty pysymään siellä, kunnes tietäisivät kummalle puolelle laatikkoa asettautua. Tämä maailma on monille nuorille tänä päivänä yhtä todellinen, kuin minulle kymmenen vuotta sitten. 

Itsensä hyväksymisestä seurasi ylpeys. Entisten ystävien hiipuessa pikkuhiljaa pois syystä tai toisesta, tilalle tuli uusia ihmisiä joiden seurassa pystyi alusta alkaen olemaan juuri sitä mitä on, oli se sitten mitä tahansa. Kirjoitin jo Hämeenlinnasta käsin aktiivisesti blogia, jossa usein kerroin omista ajatuksistani tasa-arvoon liittyen ja jotkut saattoivat kutsua minua huutelijaksi ja huomiohuoraksi, mutta se oli ja on edelleen tapani elää: Kaikesta uudesta ja maailmaa mullistavasta pitää tehdä iso numero. Taustalla oli siihen aikaan lievästi epävarmuutta, mutta kuorrutin sen ylpeydellä ja rakkaudella.

"Tärkeintä on, että jokainen ihminen tuntisi olonsa hyväksytyksi ja rakastetuksi omana itsenään, eikä kenenkään tarvitsisi pelätä."

En enää koe olevani tämän asian suhteen epänormaali tai millään tapaa poikkeava. Voi olla, että elän omassa pienessä homokuplassani ihanan suvaitsevassa Helsingissä, mutta  haluan uskoa syvästi tämän maan menevän päivä päivältä parempaan suuntaan. Olen ihminen siinä missä muutkin, eikä seksuaalinen suuntautumiseni vaikuta elämääni oikeastaan millään tavalla. Enemmän väärinymmärryksiä ja epätasa-arvoa aiheuttaa naiseuteni ja naisellisuuteni, mutta se on täysin erilainen tarina. 

Haluan edelleen sinisilmäisesti ja naiivisti uskoa parempaan maailmaan, jossa ihmiset rakastavat ja tukevat toisiaan. Tärkeintä on, että jokainen ihminen tuntisi olonsa hyväksytyksi ja rakastetuksi omana itsenään, eikä kenenkään tarvitsisi pelätä. Siksi kävelin viikonloppuna Helsinki Pride -kulkueessa ja siksi olen kävellyt siinä vuodesta 2012 alkaen. 

Helsinki Pride on Suomen suurin kulttuuri- ja ihmisoikeustapahtuma, kaikille avoin sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen teemaviikko, jonka HeSeta ry järjestää vuosittain Helsingissä. Viikko sisältää erilaisia tapahtumia kaikenikäisille ja huipentuu lopuksi lauantaina järjestettävään kulkueeseen, joka päättyy erilaista ohjelmaa sisältävään puistojuhlaan. (Lähde: helsinkipride.fi).

Kutsun Pride-viikkoa homojen jouluksi. Siihen valmistaudutaan kuukausi tai pari etukäteen henkisesti ja fyysisesti. Juhannuksena ladataan akkuja, sovitaan yöpaikkoja ja veikkaillaan kavereiden kanssa mitä kaikkea voikaan tapahtua. Viikon aikana tavataan uusia ja vanhoja ihmisiä, jotka ovat kokoontuneet Helsinkiin eri puolilta Suomea. Itse olen tavannut muutaman erittäin läheisen ystävän alunperin Pride-viikolla.  Se on monille vuoden kohokohta ja kesän paras tapahtuma. Lopuksi kaikki odotus ja jännitys tiivistyy kulkuepäivään, jolloin kaikkeen vähänkään ikävään sanotaan, että "ei tänään, sillä tänään on ilon ja rakkauden päivä". Ja sitä se todellakin on.

Toivottavasti teillä kaikilla oli miellyttävä Helsinki Pride ja muistakaa vihan sijasta rakastaa toisianne. 

 

Ottamiani Pride-kuvia vuosilta 2012-2016. Olen miltei kaikkina vuosina antanut kameran olla ja keskittynyt itse juhlaan. 

SEURAA:
Blogi Bloglovin'-sivuston kautta. 
Säde Instagramissa
Photo Puusa Instagramissa
Photo Puusaa Facebookissa