UUTISET

Ei sitä voi sanoin kuvailla. Sitä suhdetta omaan ensimmäiseen lemmikkiin, ensimmäiseen koiraan. Siitä tulee lyhyessä ajassa paras ystävä, perheenjäsen. Opetat sen omille tavoillesi, sopeutat rytmiisi. Treenaatte järkeviä temppuja ja käskyjä ja sitten niitä ihan turhia, joita on hauska esitellä kavereille. Ulkoilette yhdessä ja opit tunnistamaan koiran liikkeitä, mielialoja ja voiko se hyvin. Koira oppii väistämään kun kiireessä juoksentelee ympäri asuntoa ja se työntää kuononsa syliin kun itkettää. Olette kahdestaan muuta maailmaa vastaan kuin Batman ja Robin. Se pitää rytmiä yllä, vähentää yksinäisyyttä ja saa elämän tuntumaan pikkaisen merkityksellisemmältä. Olet ylpeä siitä, millaiseksi koirasi olet kasvattanut ja aina kun sitä kehutaan, sydämessä tuntuu oikealta. 🐕 Pepsi on kulkenut mukanani kodista ja kaupungista toiseen, tuonut rutiineja ja pitänyt minut järjissäni. Heittelehtivän mielenterveyden kanssa eläminen on haastavaa, mutta tärkeintä on pysyä todellisuudessa kiinni. Siihen auttaa jokin itselle niin rakas, jokin sellainen jolle tahtoo pelkästään parhaan mahdollisen elämän. Ja vaikka joskus en itkultani meinaa päästä sängystä ylös ja vaikka joskus mietinkin, että Pepsillä voisi olla paremmat eväät jossain toisessa kodissa, mä olen aina yrittänyt parhaani ja tulen vielä yrittämään monta yhteistä vuotta. 🐕 Pepsillä oli tänään ensimmäinen jalkaleikkaus (patellaluksaation korjaus) ja ollaan nyt matkalla hakemaan unenpöpperöistä vaavia eläinlääkäriasemalta. Leikkaus meni hyvin ja nyt keskitetään kaikki energia ja aika paranemisprosessiin. Leikkaus oli kallis, mutta sen mahdollisti mun maailman parhaat ystävät (etunenässä asiaa hoitanut @jankken ❣️), jotka keräsivät minulta salaa jopa puolet leikkaussummasta. Olen niin kiitollinen ja helpottunut, etteivät sanat riitä kuvaamaan. Ja hei, rakkaudesta koiraan 🐕💕 #pepsispitz 📸: @sonjasphoto

Henkilön Säde Puusa (@kolakuningas) jakama julkaisu